Valtuustoaloite ei-työperäisen maahanmuuton kustannusten erittelemiseksi

Rauma, kuten moni muukin kaupunki, on kamppaillut huonon taloustilanteen takia alijäämäisen tilinpäätöksen kanssa mikä on johtanut erilaisiin sopeutustoimiin ja vaikuttaa myös kaupungin palvelutarjontaan.
Pitkäjänteinen ja tuloksellinen päätöksenteko edellyttää hyvää kustannustietoisuutta ja tarkkaa jatkuvaa seurantaa, mutta erinäiset maahanmuuton kustannukset ovat kuitenkin jääneet erittelemättä.

Kunnille toki maksetaan valtion taholta joitain korvauksia esimerkiksi kotoutumislain nojalla, mutta nämäkin korvaukset ovat määräaikaisia, kestoltaan kolmesta neljään vuotta – ja kuten kuntaliittokin on useasti yrittänyt tuoda esille, valtion kunnille maksamat korvaukset eivät vastaa todellisia kustannuksia.
Myös Sisäministeriön, ELY -keskuksen ja Kuntaliiton kirje Suomen kunnille 21.9.2015 mukaan ”kuntien on varauduttava siihen, että kotouttamistyöhön voidaan tarvita myös muuta kunnan rahoitusta”.

Kotoutumisen edistämisestä annetun lain mukaan kunnalla on vastuu maahanmuuttajien kotouttamisen kehittämisestä sekä sen suunnittelusta ja seurannasta paikallistasolla. Kuten kaikessa muussakin kunnan toiminnassa, täytyy seurannan olla päätöksentekoprosessissa myös taloudellista.
Näin ollen Rauman Perussuomalaisten valtuustoryhmä esittää, taloussuunnittelunkin edellyttämän hyvän hallintotavan sekä avoimen julkisuusperiaatteen nimissä, että ei-työperäisen maahanmuuton kustannukset ja niiden rahoitus kirjataan selkeästi hallintokunnittain erikseen näkyviin sekä Rauman kaupungin talousarvio- ja taloussuunnitelmaan 2017-2019 että Rauman kaupungin vuoden 2016 tilinpäätökseen.

 

Raumalla 31.10.2016
Rauman Perussuomalaisten valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa