Kaupunkimme tonttipolitiikasta

Kaupunginvaltuuston esityslistalla 30.09.2013 on kaupunkikonsernin tavoitteiden toteutumisesta vuonna 2012 lausuttu mm seuraavaa:
”Tontteja on ollut osoittaa kysyntää vastaava määrä. Toisaalta poikkeamislupien ja suunnittelutarveratkaisuiden määrä ylitti tavoitteen. Em tarkoittaa osaltaan taajamarakenteen hajoamista ja lisäkustannuksia. Tavoitteena tulisi luonnollisesti mahdollisuuksien mukaan olla kiinteän kaupunkirakenteen hallittu kasvu. Talouden kasvun hidastuminen näkyi myös rakennuslupien määrän vähenemisenä”.

Kapulakieleen onkin hienosti onnistuttu ujuttamaan tekosyy siihen, miksi kaupungin tontit eivät olekaan käyneet kaupaksi toivotulla tavalla ja että tarjolla olevien tonttien suhteen oltaisiin onnistuttu ja samalla linjalla tulisi jatkaa vastedeskin. Tämä on vähän saman kuin autokauppias  toteaisi siihen, etteivät Hummerit käy kaupaksi, että tuote on kyllä oikea mutta asiakkaat ovat liian köyhiä.
Itse näen asian ennemminkin niin, että kaupungilla ei ole ollut osoittaa kysynnän mukaisia tontteja. Tarjolla on kyllä riittävästi tontteja, joille rakennettavien talojen korko, korkeus, ilmansuunnat, värit, muodot, rakennustapa, pintamateriaalit, kattomallit ja monet muut asiat ovat ennalta määrättyjä. Ainoaksi ennalta määräämättömäksi asiaksi taitavat hieman kärjistäen jäädä vain talon ulkomitat. Nyt lanseerattuun Rauman tarinaankin hieman viitaten, luulisi olevan hankalaa houkutella ihmisiä rakentamaan Raumalle sloganilla ”tule tänne, meillä saat määrätä talosi leveyden”.

Vaikka väljemmässä rakentamisessa kaupunki ei saa konkreettisia tuottoja käteensä aivan yhtä nopeasti tai yhtä paljoa, kuin tiheässä taajamarakentamisessa, tulisi kaupunkilaisten ja tänne haluavien muuttoperheiden tarpeet ottaa huomioon eikä pakottaa kaikkia samaan muottiin. Eivät kaikki halua samoja asioita. Monet haluavat tehdä itselleen juuri oman kaltaisensa kodin – on outoa, jos kaupunki ei voi tähän tarjota mahdollisuutta.
Toivottavasti vapaammalle tonttipolitiikalle ja rakentamiselle annetaan jatkossa mahdollisuus.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa