Aloite pienveneiden talvisäilytysalueesta

Rauma on vahvasti profiloitunut merikaupunkina ja ylpeä vahvasta veneilykulttuuristaan. Veneilyn suosio on kasvanut viime vuosien aikana olennaisesti ja kaupunki onkin ansiokkaasti panostanut niin pienvenesatamiin kuin saaristomatkailun kehittämiseen.

Tiiviissä kaupunkirakenteessa monelle veneilystä kiinnostuneelle saattaa kuitenkin muodostua pienveneen hankkimisen esteeksi sen talvisäilytykseen tarvittava turvallinen tila. Kaukana merestä sijaitsevat säilytyspaikat saattavat edellyttää myös auton omistamista, vaikka veneilyn, etenkin merikaupungissa Raumalla, tulisi voida olla ”koko kansan hupia”.

Mikäli tarjolla olisi aidattu ja valaistu pienveneiden säilytykseen tarkoitettu alue, voisi tällä olla pienveneilyn, ja sitä myöden saaristomatkailun, kannalta positiivisia vaikutuksia. Tämä mahdollistaisi myös ulkopaikkakuntalaisille paremmat mahdollisuudet käyttää Raumaa kotisatamanaan.

Koska Raumalla on tälläkin hetkellä käytössään pienveneiden säilytykseen tarkoitettuja, tai sellaiseen käyttöön soveltuvia, meren läheisyydessä olevia avoimia alueita, näistä jonkin muuttaminen aidatuksi ja valaistuksi voitaisiin toteuttaa verrattain kohtuullisin kustannuksin. Rakentamiseen ja ylläpitoon liittyvät kustannukset voitaisiin rahoittaa tarvittaessa kohtuullisin säilytyspaikkamaksuin.

Tarvittavien säilytyspaikkojen määriä voidaan selvittää etukäteen teettämällä aiheesta kuntalaisille sekä alueen veneilijöille tilatarvekysely kesäkauden aikana. Kyselyssä voitaisiin kartoittaa myös kiinnostusta säilytysalueen eri sijoitusvaihtoehtojen suhteen. Selvityksellä voitaisiin edelleen kartoittaa yksityisten satamien talvisäilytyspaikkojen laatu (venekoot ja veneiden kuljetettavuus) palvelutarjonta sekä kapasiteetti päällekkäisen tarjonnan minimoimiseksi kaupallisen säilytystoiminnan kanssa.

Säilytyspaikkoja voitaisiin jakaa myös ympärivuotisiin sekä vain talvikaudeksi vuokrattaviin paikkoihin, jolloin osaa kesäkaudella tyhjänä olevista paikoista voitaisiin tarvittaessa tarjota matkailuajoneuvojen, ilman palvelutoimintaa olevaan, lyhytaikaispaikoitukseen esimerkiksi matkaparkki-palvelun kautta – kuitenkin siten, ettei palvelulla kilpailtaisi kaupallisen toiminnan kanssa.

Näin ollen esitetään, että Rauman kaupunki teettää selvityksen turvallisen pienveneiden talvisäilytysalueen tarpeesta sekä tarvittaessa rakentaa sellaisen selvityksen tuloksia hyväksi käyttäen.

 

Raumalla 29.4.2024

 

Jami Toivonen

Rauman Perussuomalaisten valtuustoryhmä

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa